Vertti2_3x4.jpg

VERTTI TAPANAINEN

Vertti Tapanainen (s. 1995) on suomalainen fagotisti ja freelancer-muusikko. Kuluneen vuoden aikana Vertti on soittanut mm. Suomen kansallisoopperan ja -baletin orkesterin, Helsingin kaupunginorkesterin sekä Gothenburgin Filharmonikkojen riveissä. Valmistuttuaan musiikin kandidaatiksi Sibelius-Akatemiasta, hän aloitti maisteriopintonsa Mannheimin musiikkikorkeakoulussa Ole-Kristian Dahlin fagottiluokalla keväällä 2022. Koko opintojensa ajan Vertti on soittanut lukuisissa eri kamarimusiikkikokoonpanoissa, joista lähimpänä sydäntä ovat lukuisat eri puhallinkvintetit. Ennen koronapandemian alkua Vertti seilasi läpi valtakunnan tanssiorkesteri Lemmenlautan miehistössä ja tiivis yhdessä tekemisen meininki on edelleen yksi tärkeimmistä seikoista hänelle myös taidemusiikissa. Vertin musisointia on mahdollista kuulla nauhalta Heidelbergin sinfoniaorkesterin levyllä Salieri – Strictly private sekä elokuvassa Risto Räppääjä ja väärä Vincent.